Vesitiivistä varustetestausta

Aina sen silloin muistaa kun lenkkeillessä alkaa sataa ja miettii mihin sen kameran laittaisi suojaan sateelta (tai perspiroinnilta). Olen myös kerran lahjoittanut kaloille yhden Nokialaisen kuroteltuani laiturilla. Ja kyllähän kaikki sen tietää, että tihkusateessa vaurioituminen ei mene takuuseen, kuten ei mereen uppoaminenkaan. Siispä viimeistään tulevaa laskettelurupeamaa varten pitää saada vesitiiviyttä! Aquapacin keymasteriin mahtuu juuri sopivasti pieni kosketusnäyttöpuhelin (Iphonelle ja niille kalliille Samsungeille tarvitsee isomman). Pussissa on nyöri jonka voi kiinnittää itseensä, jotta vältytään kastumisen lisäksi myös pudottamiselta. Tänä talvena voin siis tekstailla hiihtohississä ilman paniikkia siitä että   kommunikointiväline luiskahtaa kohmeisista sormista kinokseen.

"Laitetaan toi sun puhelin tonne pussiin ja upotetaan lavuaariin!"

Siispä tuotetestauksen pariin. Tekstaaminen ja muu näprääminen onnistuu mainiosti myös muovin läpi. Äänet kuuluvat oikein hyvin muovista huolimatta. Kun puhelimen upottaa veteen, selkäpiitä riipaisee hetken ikävästi kun lukituskohdasta alkaa nousta kuplia. Itse pussin sisään vettä ei kuitenkaan mennyt vaan ainoastaan lukitussysteemin väliin. Veden alla paine kuitenkin sai aikaa kosketusnäytön villiintymisen. Laite erehtyi luulemaan veden painetta sormiksi näytöllä ja rupesi siirtymään omatoimisesti valikosta toiseen. Angry Birdsiä ei siis voi pelata sukelluksissa. Kastumisvaara kännykällä on silloin kun lukituksen avaa heti vedestä nostamisen jälkeen ja lukitussysteemin sisällä on vettä.

Kaikenkaikkiaan hyvä tuote ja kätevä lukitussysteemi.

Niin ja muuten nyt olis kuusi yötä lähtöön ja kahdeksan yötä jouluun!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s