Kevään merkkejä Sipoonkorvessa

Vuorotyöläisen vapaapäivä voi olla vaikka maanantaina ja tällä viikolla se sattui olemaan upean aurinkoinen kevätpäivä. Helsingin seudun virkistysalueet ovat yleensä viikonloppuisin ruuhkaisia mutta arkivapaat kannattaa ehdottomasti hyödyntää ulkoilemalla. Toukokuinen maanantai Sipoonkorven kansallispuistossa oli luonnossa rentoutumista parhaimmillaan. Muutaman tunnin retkellä vastaan käveli vain kaksi seuruetta.

Mukava lyhyt päiväretkikohde on Kalkkiruukin luontopolku. 4,8 km pitkä reitti kulkee monipuolisessa maastossa. Kalkkiruukin laavulla on myös mahdollista tehdä tulet ja yöpyä. Reitin varrella on vanha avolouhos joka on aidattuna reitin varrella. Kuitenkin pienten lasten kanssa liikkuessa kannattaa olla varovainen, etteivät pienet pääse livahtamaan aitojen ali.

Kyy

Retkeilijän lisäksi sipoonkorven auringossa paistatteli myös kyy. Kyypakkaus onkin hyvä olla mukana vaikka vain lyhyelläkin retkellä. Myös sisilisko tervehti meitä matkan varrella. Hurja hyttyskesä taitaa olla edessä. Kosteilla paikoilla inisijöitä oli sankkoina pilvinä, eikä hyttysmyrkkyä ollut tietenkään mukana…

Tuoreita käpyjä

Hyvällä retkellä nautitaan tietysti myös eväitä. Tällä kertaa eväänä oli raparperitorttua ja kahvia. Kevään ensimmäiset raparperit saavat aina hyvälle tuulelle! Tässä vielä maailman helpoimman raparperitortun resepti:

4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
200g margariinia tai voita
Täyte:
nippu raparperin varsia paloina (n.5dl)
1 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria

Sekoita kuivat aineet ja nypi joukkoon rasva. Painele puolet taikinasta piirakkavuoan pohjalle. Kuori raparperinvarret ja pilko paloiksi. Sekoita raparperit ja sokerit ja kaada vuokaan. Ripottele loput taikinasta raparperien päälle. Paista 225 asteessa n. 40 min. Jos käytät täysin kasvirasvapohjaista margariinia on piirakka vegaaninen, ja soveltuu myös muna- ja maitoallergikoille.

Ja kartta tietenkin mukaan. Lisää infoa myös netistä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s