Alppinistista tuli Lappinisti!

Kolme pitkää kuukautta sitä kuolasin, kunnes eräänä kauniina kevätpäivänä päätin lähteä sen kanssa kotiin. Uudeksi rakkauden kohteeksi joutui Marmot Alpinist -kuoritakki. Takin osto oli hyvin perusteltavissa partioharrastuksen ja vapaa-ajan ulkoilun pohjalta (partio ei ole vapaa-aikaa!).

Sattuipa vielä hyvä mahdollisuus takin testaamiseen, kun päätimme viettää erilaisen juhannuksen poikaystäväni kanssa Kilpisjärvellä. Jo heti ensimmäisenä iltana takki pääsi testiin, kun tallasimme vesisateessa parkkikselta ensimmäiseksi yöksi Leville hotelliin. Hyvien yöunien jälkeen oli mukava lähteä kohti Kilpisjärveä.

Matkan valokuvaaminen oli mukavampaa tuulensuojassa!

Matkan valokuvaaminen oli mukavampaa tuulensuojassa!

Matka tuntui ikuisuudelta, ja osa maisemasta meni ohi nukkuessa, mutta jo muutaman tunnin kuluttua häämötti Kilpisjärven kaunis luonto. Yöpaikka löytyi helposti vuokraamalla telttapaikka retkeilykeskuksesta, ihan Saanan juurelta. Jo heti ensimmäisenä päivänä Alpinist-takki joutui koetukselle, kun päätimme valloittaa samaisen tunturin iltaan mennessä. Takki osoittautui hyvin tuulenpitäväksi jo muutaman sadan metrin korkeudessa, missä tuuli oli huomattavasti kovempi kuin alhaalla.

Saana odottaa valloitusta

Saana odottaa valloitusta

Maisemat ylhäältä oli upeat! Pelkkää tunturia ja järviä (ja lunta!)

Maisemat ylhäältä oli upeat! Pelkkää tunturia ja järviä (ja lunta!)

Onks nyt juhannus vai mikä tää juttu on?

Onks nyt juhannus vai mikä tää juttu on?

Saana valloitettiin onnistuneesti ja ehjänä, minkä jälkeen uni tuli nopeasti telttaan. Seuraavana päivänä meitä odotti Norja ja Tromssan kaupunki. Kaupungin yläpuolelle kohoaa Storsteinen tunturi, jonka huipulle matkattiin hieman epävakaalla gondolihissillä. Maisemat olivat täydelliset ja Alpinistille tuli jälleen käyttöä, kun tuuli päätti laittaa sen heti koetukselle.

Kuvausintoilijan unelma on päästä kuvaamaan paikallista kasvia, on se maisemakin tosin ihan kiva..

Kuvausintoilijan unelma on päästä kuvaamaan paikallista kasvia, on se maisemakin tosin ihan kiva..

Norjan jälkeen palasimme Kilpisjärvelle jatkamaan juhannusta perinteisen juhannuskokon merkeissä. Tästä alkaa viimeinen ilta ja yö Kilpisjärvellä ennen kotimatkaa. Ennen kotia tosin vietimme yön kylpylähotellissa, joka oli ehtona siihen, että suostuin lähtemään ylipäätään mukaan reissuun. 😀

Elämäni eka juhannuskokko (uskokaa tai älkää!)

Elämäni eka juhannuskokko (uskokaa tai älkää!)

Kotimatkalla pysähdyimme vielä katsomaan tuulivoimaloita, Kalajoen hiekkasärkkiä, Suomen pisintä siltaa Raippaluodon siltaa ja vaikka mitä. Kaikin puolin matka oli onnistunut, ja jos ikinä kenellekään tulee mahdollisuus päästä Kilpisjärven suuntaan ja jopa Norjaan, niin suosittelen kaikille!

Matka alkaa olla lopussa ja suunta kohti kotia, ehkä ensi vuonna uudestaan.

Matka alkaa olla lopussa ja suunta kohti kotia, ehkä ensi vuonna uudestaan.

Kuvat: Mia Hämäläinen ja Jarno Anteroinen
Mia työskentelee Yrjönkadun myymälässämme

Kolme keltanokkaa kajakkiretkellä

”Rankkasade yllätti melojat”. Onneksi melojat eivät olleet ihan ehtineet nousta kajakkeihinsa ja heittäytyä Leppävirran virran vietäväksi, vaan pitivät autossa sadetta Leppävirran sillan kupeessa. Sade loppui aikanaan, joten nousimme Kimmon kanssa vielä pakkaamattomiin kajakkeihin. Tarkoituksemme oli meloa pari kilometriä alavirtaan kohti paikkaa, jossa pakkaisimme kajakit ja josta Jukka liittyisi mukaan. Lähtö oli ihan vauhdikas virtauksen ansiosta, mutta samalla mieleen tuli ajatus, että retken lopuksi olisi luvassa melontaa ”ylämäkeen”.

Jukka odottelikin jo pakkaamispisteen laiturilla. Kajakkien pakkaaminen alkoi toteamuksella ”onpas nämä tavaratilat yllättävän pienet”. Muutaman yrityksen – ja erehdyksen – jälkeen kaikki tavarat löysivät paikkansa ja mahtuivat mukaan. Varusteita ja ruokaa oli varattu noin neljäksi päiväksi, koska siinä ajassa uskoimme ehtivämme meloa Unnukka-järveä pitkin Leppävirralta Varkauteen ja takaisin.

”Märkyys yllätti aloittelevan melojan”. Meloessani vettä roiskui niin, että hihat ja hanskat olivat hetkessä märät. Silloin tällöin kaadoin vettä pois takin hihasta. Syy roiskumiseen oli varmaankin melontatekniikassani. Kaikkien tavaroiden pakkaaminen vesitiiviisti osoittaui siis hyväksi ideaksi. Erilaiset vesitiiviit pussit olivat tähän tarkoitukseen erityisen käteviä. Ei niitä turhaan kutsuta kanoottisäkeiksi.

Kun varusteet ja meloja oli suojattu hyvin kastumiselta, ei sadekaan haitannut ollenkaan. Päinvastoin, sateessa melomisessa oli tunnelmaa! Paitsi siinä pitkässä ja rankassa kuurossa, jonka aikana opin, että aukkopeite ei olekaan täysin tiivis.

Etukäteen meillä ei ollut kovin tarkkaa käsitystä siitä, kuinka pitkät päivämatkat olisivat meille sopivia, ja millaista vauhtia meloisimme. Garmin eTrex 30 gps-laite mittasi etenemisvauhdiksemme noin 5 km/h. Tuollaisella keskivauhdilla Varkauteen ja takaisin ehtiminen alkoi näyttää ihan mahdolliselta, kun Leppävirralta Varkauteen on linnuntietä noin 20 km. Lopulta retkestämme tuli kolmepäiväinen, päivämatkojen ollessa 19 km, 20 km ja 11 km. Tallensin viimeisen päivän melontareittimme Garminin Connect-palveluun (klikkaa oikeasta yläkulmasta ”wiev in metric”, jos matka näkyy maileina).

Gps-laite oli oiva apuväline myös suunnistamisessa. Siitä oli hyvä tarkistaa oma sijainti, jos ympärillä olevat saaret näyttivät keskenään liian samanlaisilta. Gps:llä ei kuitenkaan kannata kokonaan korvata paperikarttaa, vaan niitä on hyvä käyttää rinnakkain.

Kun melonta alkoi painaa hartioissa, aloimme silmäillä saarten rantoja löytääksemme leiripaikan. Sopivaa rantautumis- ja yöpymispaikkaa ei ollutkaan ihan helppo löytää lukuisten kesämökkien välistä, mutta pienen etsiskelyn jälkeen löysimme sopivan rantakallion.

Koska sääennuste yölle oli lupaava, nukahdin sammalmättäälle hyttysverkon ja pilvettömän taivaan alle. Hetken kuluttua havahduin siihen, että kuulin sateen lähestyvän järven pintaa pitkin. Jostain syystä sade ei kuitenkaan saavuttanut makuupussini pintaa, joten jatkoin unia. Kohta sama toistui. Tällä kerralla ymmärsin, että lähestyvä sade olikin vain haavanlehtien rapinaa tuulessa. Tämän jälkeen uni oli virkistävää, kuten aina taivasalla nukkuessa.

Aamukahvien jälkeen suuntasimme kajakit kohti Varkautta ja parin tunnin melomisen jälkeen rantauduimme Kuntoranta Campingin rantaan. Jätimme Varkauden keskustan houkutukset tällä kerralla väliin, koska Kuntoranta tarjosi meille kaipaamamme palvelut. Paluumatkalla kohti Leppävirtaa pääsimme Jukan paikallistuntemuksen ansiosta melomaan mielenkiintoisia pieniä uomia.

Lounastauko Timonvuoren juurella.

Kimmo oli päivän aikana saanut selville, että Kaitasaaressa olisi hyvin varusteltu vapaassa käytössä oleva retkisatama. Ehkä jopa sauna! Kaitasaari paikallistettiin kartalta ja totesimme, että olimme edellisenä iltana meloneet Kaitasaaren rantaa pitkin, mutta toisella puolella kuin retkisatama. Saunan löylyt maistuivat erityisen hyvin, koska päivän viimeiset viisi kilometriä oli melottu sateessa. Täydet pisteet myös hyvästä nuotiopaikasta ja puuhuollosta.

Lähdössä Kaitasaaren retkisatamasta.

Kolmannelle melontapäivälle jäi matkaa kymmenkunta kilometriä. Leppävirran virtaus tarjosi retkemme loppuhuipennukseksi vielä kunnon annoksen kuntomelontaa vastavirtaan. Siinä sai meloa ihan tosissaan, mutta silti rantamaisemat eivät varsinaisesti vilistäneet silmissä. Lopulta kuitenkin rantauduimme Leppävirran sillan kupeeseen, josta olimme lähteneet liikkeelle pari päivää aikaisemmin.