Jotain järkeä pakkaukseen

Image

Välppäys -verbi: tavaroiden siirtely yms. järjestely. Toimenpide, johon tuhlautuu laittoman paljon aikaa. Välppäys suoritetaan monta kertaa päivässä retkeillessä.

Jokainen retkeilijä tietää, että retkillä kulkee mukana jonkin verran tavaraa. Mitä pidempi retki, sitä enemmän tavaraa. On isompaa, on pienempää, on esineitä, joita tarvitaan useammin kuin toisia, ja jotkut pitää löytää heti.

Itse melon paljon. Kajakin pakkaus taitaa olla oma lajinsa, millä melkein pitäisi olla lajiliittonsa sekä maajoukkue. Kajakin pakkaus on kuin pullolaivueen rakentaminen yhteen pulloon. Tavara pitää saada mahtumaan sisään rei’istä, rompetta on paljon ja tavaroihin pitää päästä käsiksi. Sama periaate pätee myös moneen muuhun retkeilymuotoon.

Olen pakannut reppuja, rinkkoja, ahkioita, autoja ja kajakkeja monta kertaa. Olen huomannut, että pakkauksen perusperiaatteet ovat samat. Nämä periaatteet ovat nopeuttaneet välppäystäni, ja ajattelin jakaa nämä kokemukset kanssasi.

Lähdetään liikkeelle.

Olkoon laji mikä tahanasa, pakkaa aina vesitiiviisti. Tarvitset vesitiiviitä säkkejä ja pusseja. Verkkopussit ovat myös käytännöllisiä mikäli pakkaat rinkkaa.

Telttani kulkee Ortliebin 20 litran säkissä, joka on tehty paksusta materiaalista. Telttapussi saa paljon kyytiä, esimerkiksi teltan kepit voivat puhkoa ohuen pussin. Makuupussi kannattaa sulloa Ortliebin vesitiiviiseen kompressiopussiin, joka on loistava käytännöllisyydessään. Muista käyttää tyhjennysventtiiliä, kun puristat sen kasaan.

Muuhun pakkaukseen käytän usein Tatonkan 10 litran pusseja. Ne on tehty ohuesta materiaalista, mutta ovat kestäviä. Merkkaan ne usein piirustuksella, jotta ne erottuvat toisistaan. On myös olemassa läpinäkyviä pusseja. Tässä esimerkkinä pakkaustapani:

1. Kalsarit ja sukat.

2. Kuori tai lämpöpussi. Tässä pussissa kulkee kuoritakki ja housut. Talvisin untuvatakki ja lämpöhousut. Tämä pussi on yleensä leirivaatekassi.

3. Paidat ja fleece.

4. Telttapussi viedään telttaan kokonaisuudessaan. Se sisältää illalla ja teltassa tarvitsemani tavarat: hammasharja, silmälasit, otsalamppu, kirja, kaiutin, scrabble, huulirasva sekä villasukat.

5. Ruoka. Blå Band Expedition Meal -pussit ovat helppo pakata. Samaan pussiin menee lusikka. Joskus ruokapusseja on useampia.

6. Tekniikka. Laturit, aurinkokennot yms.

Alusvaatteet ovat yhdessä säkissä sen takia, että yksinäinen sukkapari katoaa rinkan syvyyksiin nopeasti, etkä ikinä löydä sitä.

Kuoripussi on erillinen yksinkertaisesta syystä. Todennäköisesti tarvitset sen sisällön nopeasti kun pysähdyt, ja keli muuttuu. Lisäksi muut tavarat eivät kastu, kun avaat sen.

Tässä on kaikessa karkeudessaan pakkausperiaatteeni. Mieti milloin tarvitset mitä ja jaa ne ryhmiin – näin välppäys nopeutuu kun tavarat löytyvät.

Hyviä retkiä!

Tom Nylund

Tuuli ja sen voimakkuus

ADC-Wind-1

Lueskelin vanhoja retkeilymuistiinpanoja. Vihkoseen olin kirjoittanut lähinnä melontaseikkailuista ja säästä. Lueskellessani huomasin, että tuulimerkinnät olivat vahvasti yläkanttiin. Toki tuuli tuntuu kovalta, kun melot aavalla, ja merisään mukaan on luvassa 12 metriä sekunnissa tuulta. Pakkohan sen sitten on olla 12 metriä sekunnissa ainakin!

Tuulen voimakkuutta voi havannoida luonnon merkeistä. Vedenpinta, savun nousu ja puiden latvat kertovat jo paljon tuulesta. Jos ne eivät kerro tarpeeksi, niin kannattaa yrittää bongata lentävän peltikaton, silloin yleensä on jo melko navakka tuuli.

Nämä merkit kertovat tuuleeko paljon vai vähän, mutta luvut puuttuvat.

Päätin siksi hankkia tuulimittarin. Ostin Silva ADC Wind -laitteen. Kuvissa se näytti isolta, pelkäsin jo että se ei kulje mukana helposti, mutta saatuani laitteen se osoittautuikin hyvin näppärän kokoiseksi. Hankin sen lähinnä melontakäyttöön, jolloin tuuli voi olla riesaksi. Lisäksi olen sää-friikki.

Itse laitteen käytöstä. ADC Wind käyttää nappiparistoa ja laite on aina päällä. Se ei kuluta suuria määriä virtaa. Ainoa liikkuva osa on propelleri, joka on suojassa laitteen kärjessä. Propelleri on pallomaisessa kehikossa kiinni ja pallon voi kääntää siten, että propelli on täysin suojassa, ihan hyvä asia. Näyttö on iso ja selkeä sekä laitteen asetukset ovat helppoja. Alku oli hämmentävä ihmiselle, joka ei lue käyttömanuaaleja. Painamalla Mode-nappia voit helposti vaihtaa mittayksikön: metriä sekunnissa, miles per hour, feet per second ja kilometrejä tunnissa. Jos on vahingossa painanut nappia, niin luvut voivat tuntua huimaavilta, jos on tottunut metriä sekunnissa yksikköön.

Laite näyttää selkeästi palkilla tuulen keskiarvon. Se on tärkeää mikäli seuraat Ilmatieteenlaitoksen tuuliennusteita. Tuulen voimakkuus on kymmenen sekunnin keskiarvo. Tämä menetelmä poistaa siis tuiskut hämäämästä. ADC wind näyttää myös maksimivoimakkuuden, mikä siis on tuiskun voima.

Tuulimittarissa on myös termometri, mutta muista, että taskussa on lämpimämpää kuin sen ulkopuolella. Hieno toiminto termometrissä on windchill-laskuri. On olemassa taulukoita siihen miten paljon pakkanen puree tuulessa, mutta ne taulukot eivät aina kulje mukana retkellä. Tämän takia laite näyttää sinulle mikä on todellinen pakkasen purevuus, näppärästi!

Silvan ADC Windistä löytyy myös Summit-malli, jossa on enemmän hienouksia kuten korkeusmittari ja barometri, mutta siihen malliin en ole vielä tutustunut. Totesin että ne toiminnot löytyvät kellostani.

Laite on erittäin näppärä veneilijöille, tuulilajien harrastajille sekä säästä kiinnostuneille. Tällä saat tarkat tuulitiedot retkeilypäiväkirjaasi.

Tom Nylund

Anna pääsi loistaa

tikka-rxp_0

Pohjoismaalainen retkeilijä ilman otsalamppua on yhtä kuin hukassa. Toki voit retkeillä ilman sellaista, mutta suurin osa vuodesta kuluu kompastelun ja puiden tunnustelemiseen käsin. Toisin sanoin: et näe mitään!

Onneksi on otsalamput. Lyhyt oppimäärä: Kaivostyöntekijät kiinnittivät aikoinaan kynttilän kypäräänsä, jolloin he saivat valoa maan alle. Ainoa ongelma oli kaasun ja tulen yhdistelmä, joka johti tulipaloihin ja räjähdyksiin. Tästä monta vuotta eteenpäin tulivat hehkulamput ja paristot – raskas ja tehoton yhdistelmä. Vielä kun mennään ajassa eteenpäin, suunnistajilla oli otsalamput, jotka olivat naurettavan isoja ja epäkäytännöllisiä. Retkeilijöillä oli usein käytössään erilaisia käsilamppuja, mitkä sai kiinni päähän erillisillä lenkeillä, mikä oli askel oikeaan suuntaan. Se siitä historiasta.

Olen pitkään käyttänyt Petzl-otsalamppuja. Aloitin Tikka-sarjalla, kun siinä oli kolme lediä eikä valotehosäätöä. Olivathan ne silloin jo suhteellisen tehokkaita, ja nuori retkeilijä Nylund näki niiden ansiosta hyvin. Sitten ostin Tikka XP -lampun, joka oli todella hyvä. Siinä oli valotehon säätö, buusteri-nappi sekä valokeilan hajoittaja. Käytin kyseistä mallia vuosikausia. Käytin yhteensä kolme kappaletta niitä. Se on ollut mukana kaikilla reissuilla ja valaissut iltalukemiseni sekä paljon muuta.

Tänä talvena huomasin, että paristoja kului paljon ja kuulin Petzl:in uusista malleista. Hankin siis uuden Tikka RXP-lampun. Ero edelliseen oli valovuosien päässä. Ajattelin tässä jutussa kertoa sinulle kokemuksistani kyseisestä lampusta.

Ensivaikutelma: Onhan se hienon näköinen! RXP ja R+ ovat selkeästi eri sarjaa kuin edelliset. Muotoilu on yksinkertainen ja fiksu. Hihna on mukava päässä eikä lamppu paina otsaa vaikka se sojottaa enemän ulos kuin esim Tikka XP. Kiristys on toimiva ja yksinkertainen. Itselläni on melko iso pää, joten säädöt ovat melko tapissa. Paksun päähineen kanssa säätövara voi tehdä tiukkaa. Lataus sujuu helposti USB-johdolla. Ensin ajattelin, että USB olisi epäkäytännöllinen, mutta se on näppärä. Onhan aurinkokennossani ja virtapankeissa USB-liitäntä. Lamppu latautuu melko nopeasti.

Tikka RXP -lampussa on kaksi nappia, jotka ovat sääsuojattuja. Luin käyttöohjeista miten niitä käytetään ja ajattelin jo, että laite on aivan liian monimutkainen, mutta ei se ollutkaan. Isosta napista kytken sen päälle ja pienestä napista säädän automaattisen valotehosäädön pois päältä sekä punaisen valon päälle. Tikka XP -mallissa oli valotehonsäätö, mikä oli kivaa, mutta minun piti aina vaihtaa valotehoa riippuen tilanteesta. Automaattinen valotehonsäädin on kätevä. Ensin se tuntui merkilliseltä, mutta siihen tottui äkkiä. Automatiikka on hyvin luonnollisen tuntuinen ja nopeasti reagoiva. Ainoa pieni haittapuoli on automatiikka ja pakkanen. Kun hengitysilma höyrystyy, niin valo heijastuu siitä sensoriin, mikä tunnistaa sen ja laskee valotehoa. Valo pumppaa jonkin verran silloin.

Lampussa on kolme linssiä. Kaksi ovat valolähteitä, ja kolmas on sensori, joka tunnistaa heijastukset. Keksin oman tempun. Tikka RXP:ssä on buusteritoiminto, mutta en vaivaudu käyttämään sitä. Sen sijaan peitän sormella sensorin jos haluan enemmän tehoa. Silloin lamppu luulee olevansa pilkkopimeässä ja nostaa tehot maksimiin.

Tikka RXP on todella mukava laite. Siitä löytyy myös R+ malli, jonka teho on 175 lumenia, kun RXP on 215 lumenia. Lisäksi niihin löytyy vara-akkuja. Sokerina pohjalla on OS-ohjelma. OSin avulla voit kytkeä otsalamppusi tietokoneesi ja säätää automatiikkaa ja muuta. En ole vielä perehtynyt ohjelmistoon, RXP on oikein hyvä vakiona.

Suosittelen,

TN

Toimiva ensiapulaukku

Ensiapulaukku on tärkeä, kun lähdetään retkelle. Retkeillessä sattuu ja tapahtuu isompaa ja pienempää, ja silloin on syytä olla apu lähellä. Moni retkeilijä kantaa mukanaan EA-laukkua, joka on kaupasta ostettu, mutta harva tuntee sen sisällön.

Eri ulkoilumuodoilla on eri riskit. Se asettaa liikkujan eri ympäristöihin, ja se taas tuo mukanaan eri tilanteita, missä saattaa loukkaantua. EA-laukun kuuluu kulkea mukana kaikilla retkillä, joten sen pitää olla kestävä, helppokäyttöinen sekä monipuolinen olematta turhan iso. Ajattelin jakaa kanssanne oman EA-laukkuni sisällön. Olen soveltanut sen omien retkeilykokemuksieni perusteella sekä lääkäriystävien vinkeillä.

Image

Itse laukku on Ortliebin ensiapulaukku, M-koko. Se on vedenpitävä ja todella kestävä. Olen järjestänyt sisällön minigrip-pusseihin aiheittain, näin ne ovat helppo löytää. Käydään läpi sisältö riveittäin ylhäältä alas, vasemmalta oikealle.

Compeed rakkolaastari. Kaikkien retkeilijöiden pelastaja.

-Lääkepussi. Sakset, särkylääke, tulehduskipulääke, kyypakkaus, ripulilääke, hiilitabletti. Pussissa on lisäksi steriili vaahtomuoviputki, joka on hyvä, jos esimerkiksi mela on hiertänyt peukalon puhki meloessa.

-Laastaripussi. Eri kokoisia laastareita, yksittäispakattuja sekä leikattavaa. Antiseptiset pyyhkeet.

-Telttakaaren paikkausputki. Tiedän, että se on hassu paikka sille, mutta näin se on aina mukana.

Avaruushuopa.

Huulirasva. Huulet voivat kipeytyä todella pahasti ja pilata muuten hyvän retken. Huulirasva on hyvä laittaa hiertymien päälle.

-Yleisside.

-Sideharso.

-Karjakkoteippi. Eläinlääkäreiden suosima itseensä kiinnittyvä joustava teippi, loistava nyrjähtäneisiin nilkkoihin. Suosittelen.

Punkkipihdit ja pinsetit.

-Puolustusvoimien ensiside. Isompaan naarmuun. Vähän isompi paketti, mutta tarpeellinen.

-Roudariteippi. Korvaamaton mikäli joku raaja pitää saada sidottua nopeasti liikkumattomaksi esim: sijoiltaan mennyt hartia.

-Joustavaa sidettä.

-Kreppiside.

-”Leikkauspussi”. Steriilit leikkaushanskat, skalpellin terä sekä haavan ompelusetti. En suosittele haavojen ompelua retkeilyoloissa, mutta joskus sairaala voi olla todella kaukana. Tutustu aiheeseen huolellisesti etukäteen.

-Kolmioliina. tarkoitettu murtuneen käden kantoon, mutta voidaan käyttää muuhunkin.

Kaikki tämä mahtuu siististi EA-laukkuun.

Kun kokoat oman laukkusi aloita tärkeimmillä ja sovella siitä eteenpäin. Haavojen puhdistus ja pienien naarmujen paikkailu on yleisin toimenpide mihin joutuu, mutta joskus hätä voi olla monimutkaisempi. Siksi suosittelen, että valitset tuotteita, jotka ovat monikäyttöisiä. Teipit ovat helppoja käyttää myös jos joudut paikkaamaan itseäsi. Valitse tuotteet huolella, ja katso, että niiden pakkaukset ovat mahdollisimman kestäviä etteivät ne hajoa laukun sisällä.

Tom

Barefoot-kokemuksia

Merrellit ja se hyvä kirja

En ole ortopedi enkä juoksun asiantuntija. Juoksen mielelläni ja paljon, ajattelematta liikaa. Olen juossut monta vuotta ja olen kuluttanut monet kengät puhki eikä kehoni ole vaivannut minua juoksun aikana juuri yhtään hiertymiä lukuunottamatta. Muutama vuosi sitten kuitenkin pohkeeni kipeytyivät todella pahasti. Kipu tuntui luissa pohkeiden etupuolella pistävänä kipuna, joka lamautti juoksun täysin. Ensin hoidin asian buranalla, sitten kylmävoiteilla, ja tämän jälkeen lämmittävillä voiteilla. Kokeilin myös jäätä lenkin jälkeen. Lopputulos oli se, että tunnin lenkkiä varten valmistautuminen jäillä ja voiteilla kesti noin 30 minuuttia eli ei ihan normaalia. Tämän jälkeen rupesin käymään hierojalla ja käytin kompressiosukkia. Sukat auttoivat todella paljon mutta kyllä ihmisen pitäisi pystyä juoksemaan ilman tällaisia taikatemppuja.

Seurasin Barefoot-trendin tuloa, ja ajattelin, että se oli taas yksi trendi. Kivut lisääntyivät ja mittani täyttyi. Sain käsiini Merrell Trail Glove -kengät, ja ajattelin kääntää uuden sivun juoksussani. Niinpä eräänä lämpimänä päivänä lähdin lenkille. Anton Krupicka on ultra-juoksun mestari ja paljasjalkajuoksun puolestapuhuja, joten seurasin hänen tyyliä. Juoksin pelkästään lyhyissä juoksushortseissa ja kengissä – ei edes sukkia. Ajattelin juoksevani ihan pienen, kevyen 5-6 km testilenkin ja kokeilla kenkiä, mutta hupskeikkaa näin ei käynyt. Ensivaikutelma kengistä oli jännä. Tuntui luonnolliselta, mutta samalla todella kovalta. Hetken päästä löysin oikean askelluksen ja juoksu tuntui upealta – ei kipuja! Pienestä testilenkistä tuli 15 km lenkki, ja kun tulin kotiin jalkoja särki ja jalat olivat rakkuloilla – oma moka.

Palautuessani ensimmäisestä lenkistä luin suositun Born to run -kirjan ja rupesin ymmärtämään homman päälle. Jotkut kokevat kirjan barefoot-propagandana tai juoksun ainoana totuutena. Luin kirjan kannesta kanteen ja omaksuin tärkeimmät kohdat. Allekirjoitan ehdottomasti väitteen vaimmennuksista. Olin vuosikaudet käyttänyt liian vaimentavia kenkiä ja pohjallisia, jotka eivät loppujen lopuksi olleet hyviä. Rupesin juoksemaan lyhyitä lenkkejä, joita pidensin ajan myötä eikä pohkeissa sattunut! Tämän jälkeen olen jatkanut Merrell-kenkien käyttöä myös muissa lajeissa ja kokemus on ollut myönteinen. Kuntosalilla barefoot-kengät ovat aivan omaa luokassaan! Kaikki seisaaltaan tehdyt liikkeet vahvistavat jalkojen lihaksia.

Mikäli et ole aiemmin juossut barefoot-kengillä, ei kannata ensimmäisiksi barefoot-kengiksi ostaa kenkiä, missä on kaikkein ohuimmat pohjat. 3,5 mm on jo todella ohut pohja.

Muutama vinkki:

  • Malttia! Niele ylpeys ja juokse lyhyitä lenkkejä aluksi.
  • Vuorottele! Juokse välillä vaimennetuilla kengillä ettet saa rasitusvammoja ja tulehduksia.
  • Joustavat nauhat! Jalkojen luut liikkuvat paljon enemmän kun juokset barefoot-kengillä, joten oikea kenkien kireys voi olla vaikeaa löytää, käytä siksi triathlon-tyylisiä joustavia nauhoja.
  • Käytä sukkaa! Puristit väittävät että se poistaa tuntuman. Ei! Se ehkäisee hiertymiä.

Osprey Poco Premium -lastenkantorinkan kanssa matkalla

Perheemme matkakohteeksi valikoitui Georgia. Koska mukaan lähti myös tyttäremme Mimosa (8 kk), tarvittiin mukaan myös lastenkantorinkka. Lasten matkarattaat löytyivät jo entuudestaan, ja lähtivät reissuun mukaan, mutta niillä ei pystyisi etenemään kaikkialla minne ajattelimme matkustaa.

Lastenkantorinkaksi valitsimme Osprey Poco Premium -mallin, koska siinä tulee mukana pikkureppu, jonka ajattelimme olevan matkustaessa kätevä. Osprey Poco Premium -mallissa, muten muissakin Osprey Poco -malleissa, on säädettävä selkäosa, jolla rinkan saa sovitettua kantajansa selkään kantajan pituudesta riippuen. Poco Premium -mallissa (kuten myös Poco Plus -mallissa) myös lantiovyön pituutta voi säätää. Molemmissa malleissa on myös integroitu aurinkosuoja. Sadesuoja myydään erikseen.

Osprey Poco Premium -mallissa on integroitu aurinkosuoja.

Osprey Poco Premium -mallissa on integroitu aurinkosuoja.

Lapsi voi matkustaa lastenkantorinkassa, kun lapsi osaa itsenäisesti istua. Rinkan maksimikuorma on 22 kg.

Ennen matkaa lastenkantorinkka testattiin lyhyesti lähimetsissä ja kauppareissuilla. Tyttäremme todettiin pitävän kantolaitteesta, ja jopa nukahtavan siihen varsin helposti.

Matkalla uni tuli lastenkantorinkassa helposti.

Matkalla uni tuli lastenkantorinkassa helposti.

Kolme huomioita rinkan käytöstä matkan ajalta:

  1. Rinkka toimii kaupungissa lastenrattaita paremmin. Ainakin jos kaupunki on Georgian pääkaupunki Tbilisi. Kevyttä liikennettä ei ole kaupungissa juuri huomioitu ja jalkakäytävät ovat kuoppaisia, juurakkoisia, ja usein täyteen parkkeerattuja. Kevyillä matkarattailla eteneminen on yksinkertaisesti hidasta ja hankalaa. Paikalliset kuljettavatkin lapsia enimmäkseen sylissään.

    Tbilisin kuoppaisilla jalkakäytävillä matkarattaat olivat hyödyttömät.

    Tbilisin kuoppaisilla jalkakäytävillä matkarattaat olivat hyödyttömät.

  2. Lastenkantorinkka kiinnittää huomiota. Eivät lastenkantorinkat kovin yleisiä Suomessakaan ole, mutta tuntuu että sellaista ei olla täällä ennen nähty. Rinkka ja siellä kulkeva matkaaja keräävät jatkuvasti hymyjä ja huomionosoituksia. Paikallisten kynnys ihmetellä rinkkaa ääneen oli matala, ja paikalliset tädit olivat rinkasta ja sen matkustajasta vähintäänkin innoissaan.
  3. Rinkka toimii siellä missä sen pitääkin, eli trekatessa. Se on ominaisuuksinsa nähden kevyt, hyvä kantaa ja hyvin säädettävissä. Taskuja on riittävästi. Yksityiskohdat on mietitty huolella, ja se on lapselle hyvä istua. Säätöjen ansiosta myös kasvunvaraa näyttäisi olevan riittävästi.
Rinkkaa oli ilo kantaa vuoristopoluilla.

Rinkkaa oli ilo kantaa vuoristopoluilla.

Jos tuotteesta etsii negatiisia puolia, niin kuolalapun irroitus ja kiinnitys voisi olla helpompaa. Mukana saisi olla myös pieni peili, jolla kantajakin voisi tarkkailla matkustajan ilmeitä. Itse ostin pienen peilin muutamalla eurolla tavaratalon kosmetiikkoosastolta, ja säilytän sitä rinkan lantiovyötaskussa. Mutta aika pieniä puutteita siis ainoastaan keksin. On helppo ymmärtää miksi tuote on Retki-lehden (7/2012) testivoittaja.

Matkarattaat jäivät reissussa käytännössä käyttämättä. Reissun loppupuolella jätimme ne hotellille Tbilisiin, kun teimme visiittejä muihin kaupunkeihin. Useimmat kaupungit joissa kävimme eivät oikein sopineet matkarattaille eikä lomamme aktiviteeteille. Olisimme lomallamme pärjenneet ilman matkarattaita, mutta emme ilman lastenkantorinkkaa. Tai sitten lomastamme olisi tullut hyvin toisenlainen.

Julbo looping -aurinkolasit ja Osprey Poco Plus –lastenkantorinkka olivat hyvä yhdistelmä.

Julbo looping –aurinkolasit ja Osprey Poco Plus -lastenkantorinkka olivat hyvä yhdistelmä.

Jonni / Itiksen myymälä

Uskolliset ystävät

Onnistunut retki vaatii hyvät eväät ja toimivat varusteet. Välillä tuntuu, että kodin nurkat ovat täynnä retkeilyvarusteita, mutta silti vain murto-osa tavaroista päätyy mukaan. Huvittavinta on se, että samat varusteet ovat kulkeneet mukana vuosia hajoamatta. Ajattelin tehdä listan minun uskollisista varusteista, jotka aina ovat mukana reissulla kuin reissulla.

1. Devold Nansen Sweater. Kyllä! tämä paita on lämmittänyt minua monilla retkillä sekä kesällä että talvella. Se ei vie paljon tilaa, jos sen pakkaa kompressiopussiin. Villa kestää kipinöitä, ja on kodikkaan tuntuinen. Nansen paita kestää vuosia, joten se on hyvä sijoitus. Muista tuulettaa se viikonlopun retken jälkeen ennen kuin laitat sen päälle maanantaina töihin.

2.Primus Omnilite TI. Tässä on hyvin mietitty keitin! Ennen tätä käytin Omnifuel-mallia, joka oli hyvä. Uudessa Ti-mallissa on vielä paremmin mietitty yksityiskohtia, ja painoa on karsittu. Yleensä käytän Primuksen white gas -polttoainetta, mutta tavallinen bensiini palaa siinä välillä retkillä. Muista puhdistaa noki pois ja käytä oikean kokoista suutinta. Varaosasarjat ovat kätevästi pakattuja ja kannattaa kuljettaa mukana pidemmillä reissuilla.

3. Therm-a-Rest Z-Lite Sol. En pidä ilmatäytteisistä makuualustoista. Niiden mukana kulkee aina pelko, että ne puhkeavat. Z-lite on yllättävän mukava ja pehmeä. Tällä pärjää ympäri vuoden. Makuualusta menee yllättävän pieneen tilaan haitarimallinsa ansiosta.

4. Leatherman Wave. Tarvitseeko sanoa lisää? Se on aina mukana. Vyössä, repussa ja kajaakissa. Bit Kit -sarja mahtuu koteloon mukaan ja sen avulla korjaat lähes kaiken. Joidenkin mielestä Wave on raskas, mutta se on monipuolinen ja kestävä. Omani on ollut päivittäisessä käytössä kymmenen vuotta.

5. Petzl Tikka XP2. Ilman tätä en saisi unta! Retkellä pitää olla iltalukemista mukana. Näppärän valotehosäädön ansiosta et sokaise nukkuvaa telttakaveria. XP2 on yllättävän tehokas kokoonsa nähden.

6. Halti Gompa Str Jacket. Rinteessä, retkellä ja raivoavalla merellä. Tämä takki on kulkenut päälläni lähes kaikkialla. Todellinen ympärivuotinen takki. Pidän erityisesti verkkotaskuista takin sisäpuolella. Sinne mahtuvat kameroiden akut ja muut tavarat jotka eivät tykkää pakkasesta.

7. Devold Expedition -alusasu merinovillasta. Älä anna nimen pelotella, et paistu tässä asussa. Se on hyvin istuva, eikä menetä muotoaan. Se on hyvä myös hikisissä lajeissa. Villa-asut eivät haise samalla tavalla kuin keinotekoiset materiaalit.

Laskureppu Osprey Kode 30

Osprey Kode 30

Reissureppuna Japanissa on ollut Ospreyn 30-litrainen Kode. Kunnon laskureppuun tulee mahtua muutakin kuin lompakko ja juomapullo. Omasta repustani löytyy usein seuraavanlainen setti:

  • Lumivyöryvarusteet: piipperi(kun ei päällä), sondi, lapio
  • juomarakko
  • lounas (Japanissa usein nuudelia)
  • termospullo
  • ensiapupakkaus
  • taukotakki/-paita
  • skinit
  • kamera

Lumivyöryvarusteille Kodessa on oma taskunsa. Sieltä ne ovat nopeasti saatavilla hätätilanteen sattuessa. Lumivyöryvarustetaskussa on tilaa myös muille varusteille. Se on oiva paikka esimerkiksi kameralle, sillä sieltä se on nopeasti saatavilla.

Koden ehkä paras ominaisuus on sen avautuminen selkäpuolelta. Tämä helpottaa pakkaamista huomattavasti, ja suhteellisen pieni reppu imee sisäänsä paljon tavaraa. Varusteet pysyvät järjestyksessä, ja reppu on helppo avata vaikka tuolihississä istuessa.
Kodessa on myös kaksi pienempää taskua. Taskuista isomman sisäpinta on pehmeää fleecekangasta, tällä on huomioitu laskettelulasien säilytystä. Pienemmän taskun sisältä nousee vaivatta erittäin tukeva kypäränkiinnityshuppu.

Suksien/lumilaudan kiinnitysmahdollisuuksia Kodessa on monia. Sukset voi kiinnittää ns. A-muotoon repun sivuille, repun eteen kuten lumilaudan, tai kulmittain kumpaan tahansa suuntaan. Kulmittain kiinnitys on erityisen kätevä kiivettäessä sivurinnettä, tällöin suksien kannat eivät laahaa lumessa.

Kaikissa Osprey-repuissa on loistava istuvuus. Omaan selkääni M-kokoinen Kode istuu kuin valettu, ja toimii muotoilunsa puolesta myös selkää suojaavana panssarina. Lantiovyön tarviketaskut, rintahihnan pilli ja olkahihnan sisällä kulkeva läpivienti juomaletkulle viimeistelevät tämän varmasti pitkäikäisen laskukaverin.

Kaikki mukana

Kaikki mukana

Tasku lumiturvallisuusvälineille

Tasku lumiturvallisuusvälineille

DSC_2466

Repun avautuminen selkäpuolelta

Repun avautuminen selkäpuolelta

Laskulasi tasku

Tasku laskulaseille

Kypäräkiinnitys

kypäräkiinnitys

Vibram Fivefingersit mukana kesän seikkailuissa

Keväällä kirjoitin ensitunnelmia Vibram Fivefingerseistä. Nilkan nyrjäyttäminen kiipeilyssä Ahvenanmaalla aiheutti valitettavan tauon Vibrameiden käyttöön kesän alussa, mutta lopulta Vibramit näyttivät kesän aikana kyntensä paitsi työkenkinä, myös Lofoottien kiipeilyreissussa sekä kotimaan melontaretkillä.

Kun sain kesäkuussa jättää nilkasta lastan pois, ja pahin turvotus oli hävinnyt, aloin taas käyttää Vibrameita töissä. Aika pian jalat tottuivatkin niiden jokapäiväiseen käyttöön. Työkenkinä Vibramit ovat mahdottoman mukavat, ja työpäivän aikana jalat saavat sopivasti treeniä, kun tulee oltua jalkojen päällä ja otettua paljon askeleita.

Vaikka olin pitänyt kenkiä töissä pari viikkoa päivittäin, silti eräänä päivänä tekemäni vajaan tunnin kävelylenkki + yhteensä vajaan kilometrin kevyt hölkkääminen tuntuivat jaloissa monta päivää nilkkojen ja pohkeiden väsymyksenä. Varsinaista juoksulenkkiä en ole vielä Vibrameilla juossut. Suunnittelin juoksevani Hämeenlinnassa Vanajaveden rantoja kulkevan rantareitin, mutta nyt taidan vaihtaa tuon tavoitteen nykyisen kotikaupunkini Tampereen Kaupissa kulkevaan Kuntokolmoseen. Katsotaan miten käy.

LOFOOTEILLA

Eggumin kalliolla, joka pysyy kuivana sateesta huolimatta.

Henningsvaerin kylää.

Lofoottien saariryhmä Norjan luoteisrannikolla tarjoaa satoja eripituisia kalliokiipeilyreittejä hyvällä graniitilla ja merinäkymillä. Vibrameita käytin Lofooteilla lähestymiskenkinä, joilla kävellään kiipeilyreitille ja takaisin. Kiipeämisen ajan lähestymiskenkiä kannetaan repussa. Vibrameiden iso plussa lähestymiskenkinä on se, että ne eivät paina repussa juuri mitään, ja ne vievät hyvin vähän tilaa.

Lofooteilla monelle reitille lähestyttiin avokallioita ja kivilouhikoita pitkin, ja Vibrameiden tarjoama hyvä tuntuma alustaan teki kulkemisesta rennompaa ja turvallisempaakin. Mutaisilla alamäkipoluilla Speedini tuntuivat välillä liukkaalta, koska niiden pohja on melko sileä. Speedeillä kuitenkin pärjäsi Lofoottien maastoissa, mutta Treksport tai joku muu maastokäyttöön suunniteltu malli olisi vielä mukavampi tuollaisessa käytössä.

Sallan Treksportit olivat elementissään Lofoottien poluilla ja kallioilla.

Lofoottien pääkaupungin Svolvaerin yläpuolella vihreässä rinteessä törröttää terävä kalliopiikki, joka on nimetty Svolvaergeitaksi eli ”vuoheksi”, koska sen huipulla on kaksi kivitornia aivan kuin vuohen sarvina. Huipulle kiivettiin ensimmäisen kerran vuonna 1910, ja tiettävästi noin 1930 joku sai idean hypätä huipulla tornilta toiselle. Svolvaergeitalle kiivettävät reitit huipentuvat siis jonkin verran päättäväisyyttä vaativaan hyppyyn, mutta jos hyppääminen ei tunnu hyvältä idealta, sitä ei ole pakko tehdä. Muutama vuosi sitten toisesta tornista romahti pala pois siitä kohdasta, johon laskeudutaan, eli nykyään hyppy on hieman entistä haastavampi.

Kiipesimme Svolvaergeitan paljon kehutun 130 metriä pitkän Forsida-reitin, jonka ensinousu on tehty vuonna 1947.

Sanna Forsida-reitillä.

Sami hyppää.

Välillä Lofootit ”hellivät” meitä muutaman päivän myrskyllä, jonka voimasta leirintäalueella meni useita heikompilaatuisia telttoja rikki. Fjällrävenin Akka ja Singi -telttamme selviytyivät myrkystä kiitettävästi. Myrsky laantui sopivasti niin, että meillä oli vielä pari päivää jäljellä ja niin meille avautui mahdollisuus yrittää Presten-vuoren Vestpillaren-reittiä. Kyseessä on todellinen Lofoottien klassikkoreitti, jota olin katsellut jo kahdella edellisellä Lofoottien reissulla, mutta silloin sen yrittämiseen ei tullut tilaisuutta. Nyt lähes kymmenen vuotta sitten syntynyt haave toteutui.

Lähdimme reitille vasta iltapäivällä, koska aamu oli ollut sateinen. Myöhäinen lähtö ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä kesällä Lofooteilla riittää valoa. Kiipesimme läpi yöttömän yön ja kävelimme alas vuoren huipulta aamuyön valoisina tunteina.

Presten. Vestpillaren-reitti kulkee isojen kattojen oikealla puolella.

Edellämme kiipesi ruotsalainen köysistö.

Vestpillarenin yhdeksäs köydenpituus.

VIBRAMEILLA VESILLE

Hämeenlinnassa toimii mainio melontaseura Vanajaveden Vesikot. Keskustan tuntumassa sijaitsevassa vajassa ”Vesikkolinnassa” on hyvä valikoima kajakkeja, joita jäsenet voivat käyttää. Melontaharrastuksen aloittaminen on tehty todella helpoksi, ja aloittelijat perehdytetään seuran viikkomelonnoissa melonnan tekniikkaan ja turvallisuusasioihin.

Vibramit osoittautuivat erinomaisiksi melontajalkineiksi. Ensimmäisillä melontakerroillani pidin tavallisia lenkkareita jalassa, jolloin jalat puutuivat, koska en pystynyt kunnolla liikuttelemaan jalkoja kajakin ahtaassa jalkatilassa. Vibrameissa jalat sen sijaan mahtuvat kajakkiin hyvin.

Moni meloo varsinkin kesällä paljain jaloin tai vaihtaa melontatossut jalkaan melonnan ajaksi. Kun menee Vibrameilla melontavajalle, ei tarvitse vaihtaa erikseen tossuja melontaa varten tai ottaa kenkiä pois melonnan ajaksi. Rantautuminenkin on mukavampaa kuin paljain jaloin, kun Vibramit suojaavat jalkapohjia rannan teräviltä kiviltä ja muilta ikäviltä asioilta

Ensi vuonna Vibrameista on tulossa vesiurheiluun suunniteltu malli, joka on päällystetty neopreenilla.