Madventuresin pikatestissä retkikuntaveskat: North Face Base Camp Duffel

Madventures - The North Face Base Camp Duffel Special Edition

The North Face Base Camp Duffel – Seikkailijoiden varustelaukku tositoimissa

Useimmiten Madventuresin kuvausreissuilla on vähintään piipahdettu
perämetsäisissä mestoissa: viidakoissa, vuorilla tai muuten vaan skuugessa. Niissä olosuhteissa olemme tavanneet luottaa useamman tunnetun reppuvalmistajan vaellusrinkkoihin.

Mutta vaikkapa 65-litrainen kiipeilyrinkka on harvoin parhaimmillaan
lyhyillä mökki- ja harrastusreissuilla – kuukausien mittaisista,
pitkälti samassa kohteessa vietetyistä retriiteistä puhumattakaan.

Hyvällä kantolaitteella (tai trekkaajalle käytännöllisillä sivu- ja
sisätaskuillakaan) ei tee mitään, jos edessä ei ole pitkää marssia
haastavassa maastossa tai uuvuttavaa ramppausta halpaa hostellia
metsästellessä.

TNF-Base-Camp-Duffel
Usein simppelien siirtymien reissuveskalta toivoo vain muutamaa asiaa:

1. Helppo dumpata kaikenlaista kamaa sisään
2. Tilaa on riittävästi
3. Kangas on kestävä ja mahdollisimman vesitiivis
4. Kannettavuus on silti mahdollisimman hyvä

Klassinen malli edellisten ominaisuuksien yhdistelmästä on keikka- eli
retkikuntalaukku. Niitäkin on nähty aika moneen lähtöön
retkikuntareissuillamme esimerkiksi Himalajalla ja Uudessa Guineassa:
revenneitä vetoketjuja, puhki kuluneita pohjia. YK-joukoista monille
tuttu Israelin armeijan varustelaukkukaan ei ole täydellinen
yhdistelmä.

Testiin valittiinkin meille uusi tuttavuus: North Facen Base Camp
Duffel 

Testimatkat sisälsivät kaksi pitkää tropiikin-reissua ja useita
viikonloppuja maasto- ja venesiirtymineen kotimaassa. Havainnot
pysyivät linjassa: Base Camp Duffel on simppelisti juuri sitä, mitä
retkikuntalaukun pitää olla.

1. Iso avattava kansi ja yhtenäinen tila sallii rivakan pakkauksen
omituisillekin möhkäleille ja sekalaiselle kamalle (monot, kalapakit,
sixpackit, työkalut, kirjat, viinitonkat, kelkkahaalarit jne)
2. Yhdelläkin laukulla selviää jos haluaa (XL-mallissa tilaa 140
litraa ja kokovalikoima XS-XL sopii eri tarpeisiin)
3. Päällys on helvetin vahvaa kuormurinkuomukamaa, hylkii skeidaa ja
vettä (laskettiin huoletta rapaiseenkin tienposkeen ja roudattiin
katolla, veneessä, rankkasateessa jne)
4. Vetoketjut kestää raivokkaankin aukomisen
5. Kahvoista voi lempata kassin dösästä riksaan taikka botskin
kannelle, mutta veska selässäkin voi kävellä kilometrejä
6. Bonuksena kevyt pakkauskassi, jossa veskaa pystyy säilyttämään
särmästi tyhjänä himassa

Tuomio on siis harvinaisen helppo antaa: Madventures suosittelee.

Mikä jäi harmittamaan? Kannessa on yksi verkkokankainen sisätasku,
mutta ehkä yhtä asiakirja- tms suojaisaa sisätaskua jäi kaipaamaan
etenkin isommissa malleissa. Toisaalta käytännössä messissä on
retkikuntalaukun lisäksi aina jonkinlainen päiväreppu, kameralaukku
tai vastaava, joten kenties tämä menee nillityksen puolelle…

Hinta ei ole yhtä halpa kuin Khao San Roadilla, mutta eipä ole
laatukaan paska. Madventures ostaa mieluummin kerralla hyvän ja arvioi
käyttävänsä sitä vähintään seuraavat 10-15 vuotta. Jos on selvittävä
yhdellä laukulla, koot L tai M lienevät käytännöllisimmät mallit
mahdollisimman monipuoliseen käyttöön. Päätös on kuitenkin parasta
tehdä paikan päällä funteeraten, minkä verran itse yleensä tilaa
tarvitsee…

Joka tapauksessa: Madventuresin reissuvarustesetti on parantunut Base
Camp Duffelien myötä olennaisesti.

Riku Rantala

Tuuli ja sen voimakkuus

ADC-Wind-1

Lueskelin vanhoja retkeilymuistiinpanoja. Vihkoseen olin kirjoittanut lähinnä melontaseikkailuista ja säästä. Lueskellessani huomasin, että tuulimerkinnät olivat vahvasti yläkanttiin. Toki tuuli tuntuu kovalta, kun melot aavalla, ja merisään mukaan on luvassa 12 metriä sekunnissa tuulta. Pakkohan sen sitten on olla 12 metriä sekunnissa ainakin!

Tuulen voimakkuutta voi havannoida luonnon merkeistä. Vedenpinta, savun nousu ja puiden latvat kertovat jo paljon tuulesta. Jos ne eivät kerro tarpeeksi, niin kannattaa yrittää bongata lentävän peltikaton, silloin yleensä on jo melko navakka tuuli.

Nämä merkit kertovat tuuleeko paljon vai vähän, mutta luvut puuttuvat.

Päätin siksi hankkia tuulimittarin. Ostin Silva ADC Wind -laitteen. Kuvissa se näytti isolta, pelkäsin jo että se ei kulje mukana helposti, mutta saatuani laitteen se osoittautuikin hyvin näppärän kokoiseksi. Hankin sen lähinnä melontakäyttöön, jolloin tuuli voi olla riesaksi. Lisäksi olen sää-friikki.

Itse laitteen käytöstä. ADC Wind käyttää nappiparistoa ja laite on aina päällä. Se ei kuluta suuria määriä virtaa. Ainoa liikkuva osa on propelleri, joka on suojassa laitteen kärjessä. Propelleri on pallomaisessa kehikossa kiinni ja pallon voi kääntää siten, että propelli on täysin suojassa, ihan hyvä asia. Näyttö on iso ja selkeä sekä laitteen asetukset ovat helppoja. Alku oli hämmentävä ihmiselle, joka ei lue käyttömanuaaleja. Painamalla Mode-nappia voit helposti vaihtaa mittayksikön: metriä sekunnissa, miles per hour, feet per second ja kilometrejä tunnissa. Jos on vahingossa painanut nappia, niin luvut voivat tuntua huimaavilta, jos on tottunut metriä sekunnissa yksikköön.

Laite näyttää selkeästi palkilla tuulen keskiarvon. Se on tärkeää mikäli seuraat Ilmatieteenlaitoksen tuuliennusteita. Tuulen voimakkuus on kymmenen sekunnin keskiarvo. Tämä menetelmä poistaa siis tuiskut hämäämästä. ADC wind näyttää myös maksimivoimakkuuden, mikä siis on tuiskun voima.

Tuulimittarissa on myös termometri, mutta muista, että taskussa on lämpimämpää kuin sen ulkopuolella. Hieno toiminto termometrissä on windchill-laskuri. On olemassa taulukoita siihen miten paljon pakkanen puree tuulessa, mutta ne taulukot eivät aina kulje mukana retkellä. Tämän takia laite näyttää sinulle mikä on todellinen pakkasen purevuus, näppärästi!

Silvan ADC Windistä löytyy myös Summit-malli, jossa on enemmän hienouksia kuten korkeusmittari ja barometri, mutta siihen malliin en ole vielä tutustunut. Totesin että ne toiminnot löytyvät kellostani.

Laite on erittäin näppärä veneilijöille, tuulilajien harrastajille sekä säästä kiinnostuneille. Tällä saat tarkat tuulitiedot retkeilypäiväkirjaasi.

Tom Nylund

Anna pääsi loistaa

tikka-rxp_0

Pohjoismaalainen retkeilijä ilman otsalamppua on yhtä kuin hukassa. Toki voit retkeillä ilman sellaista, mutta suurin osa vuodesta kuluu kompastelun ja puiden tunnustelemiseen käsin. Toisin sanoin: et näe mitään!

Onneksi on otsalamput. Lyhyt oppimäärä: Kaivostyöntekijät kiinnittivät aikoinaan kynttilän kypäräänsä, jolloin he saivat valoa maan alle. Ainoa ongelma oli kaasun ja tulen yhdistelmä, joka johti tulipaloihin ja räjähdyksiin. Tästä monta vuotta eteenpäin tulivat hehkulamput ja paristot – raskas ja tehoton yhdistelmä. Vielä kun mennään ajassa eteenpäin, suunnistajilla oli otsalamput, jotka olivat naurettavan isoja ja epäkäytännöllisiä. Retkeilijöillä oli usein käytössään erilaisia käsilamppuja, mitkä sai kiinni päähän erillisillä lenkeillä, mikä oli askel oikeaan suuntaan. Se siitä historiasta.

Olen pitkään käyttänyt Petzl-otsalamppuja. Aloitin Tikka-sarjalla, kun siinä oli kolme lediä eikä valotehosäätöä. Olivathan ne silloin jo suhteellisen tehokkaita, ja nuori retkeilijä Nylund näki niiden ansiosta hyvin. Sitten ostin Tikka XP -lampun, joka oli todella hyvä. Siinä oli valotehon säätö, buusteri-nappi sekä valokeilan hajoittaja. Käytin kyseistä mallia vuosikausia. Käytin yhteensä kolme kappaletta niitä. Se on ollut mukana kaikilla reissuilla ja valaissut iltalukemiseni sekä paljon muuta.

Tänä talvena huomasin, että paristoja kului paljon ja kuulin Petzl:in uusista malleista. Hankin siis uuden Tikka RXP-lampun. Ero edelliseen oli valovuosien päässä. Ajattelin tässä jutussa kertoa sinulle kokemuksistani kyseisestä lampusta.

Ensivaikutelma: Onhan se hienon näköinen! RXP ja R+ ovat selkeästi eri sarjaa kuin edelliset. Muotoilu on yksinkertainen ja fiksu. Hihna on mukava päässä eikä lamppu paina otsaa vaikka se sojottaa enemän ulos kuin esim Tikka XP. Kiristys on toimiva ja yksinkertainen. Itselläni on melko iso pää, joten säädöt ovat melko tapissa. Paksun päähineen kanssa säätövara voi tehdä tiukkaa. Lataus sujuu helposti USB-johdolla. Ensin ajattelin, että USB olisi epäkäytännöllinen, mutta se on näppärä. Onhan aurinkokennossani ja virtapankeissa USB-liitäntä. Lamppu latautuu melko nopeasti.

Tikka RXP -lampussa on kaksi nappia, jotka ovat sääsuojattuja. Luin käyttöohjeista miten niitä käytetään ja ajattelin jo, että laite on aivan liian monimutkainen, mutta ei se ollutkaan. Isosta napista kytken sen päälle ja pienestä napista säädän automaattisen valotehosäädön pois päältä sekä punaisen valon päälle. Tikka XP -mallissa oli valotehonsäätö, mikä oli kivaa, mutta minun piti aina vaihtaa valotehoa riippuen tilanteesta. Automaattinen valotehonsäädin on kätevä. Ensin se tuntui merkilliseltä, mutta siihen tottui äkkiä. Automatiikka on hyvin luonnollisen tuntuinen ja nopeasti reagoiva. Ainoa pieni haittapuoli on automatiikka ja pakkanen. Kun hengitysilma höyrystyy, niin valo heijastuu siitä sensoriin, mikä tunnistaa sen ja laskee valotehoa. Valo pumppaa jonkin verran silloin.

Lampussa on kolme linssiä. Kaksi ovat valolähteitä, ja kolmas on sensori, joka tunnistaa heijastukset. Keksin oman tempun. Tikka RXP:ssä on buusteritoiminto, mutta en vaivaudu käyttämään sitä. Sen sijaan peitän sormella sensorin jos haluan enemmän tehoa. Silloin lamppu luulee olevansa pilkkopimeässä ja nostaa tehot maksimiin.

Tikka RXP on todella mukava laite. Siitä löytyy myös R+ malli, jonka teho on 175 lumenia, kun RXP on 215 lumenia. Lisäksi niihin löytyy vara-akkuja. Sokerina pohjalla on OS-ohjelma. OSin avulla voit kytkeä otsalamppusi tietokoneesi ja säätää automatiikkaa ja muuta. En ole vielä perehtynyt ohjelmistoon, RXP on oikein hyvä vakiona.

Suosittelen,

TN

Toimiva ensiapulaukku

Ensiapulaukku on tärkeä, kun lähdetään retkelle. Retkeillessä sattuu ja tapahtuu isompaa ja pienempää, ja silloin on syytä olla apu lähellä. Moni retkeilijä kantaa mukanaan EA-laukkua, joka on kaupasta ostettu, mutta harva tuntee sen sisällön.

Eri ulkoilumuodoilla on eri riskit. Se asettaa liikkujan eri ympäristöihin, ja se taas tuo mukanaan eri tilanteita, missä saattaa loukkaantua. EA-laukun kuuluu kulkea mukana kaikilla retkillä, joten sen pitää olla kestävä, helppokäyttöinen sekä monipuolinen olematta turhan iso. Ajattelin jakaa kanssanne oman EA-laukkuni sisällön. Olen soveltanut sen omien retkeilykokemuksieni perusteella sekä lääkäriystävien vinkeillä.

Image

Itse laukku on Ortliebin ensiapulaukku, M-koko. Se on vedenpitävä ja todella kestävä. Olen järjestänyt sisällön minigrip-pusseihin aiheittain, näin ne ovat helppo löytää. Käydään läpi sisältö riveittäin ylhäältä alas, vasemmalta oikealle.

Compeed rakkolaastari. Kaikkien retkeilijöiden pelastaja.

-Lääkepussi. Sakset, särkylääke, tulehduskipulääke, kyypakkaus, ripulilääke, hiilitabletti. Pussissa on lisäksi steriili vaahtomuoviputki, joka on hyvä, jos esimerkiksi mela on hiertänyt peukalon puhki meloessa.

-Laastaripussi. Eri kokoisia laastareita, yksittäispakattuja sekä leikattavaa. Antiseptiset pyyhkeet.

-Telttakaaren paikkausputki. Tiedän, että se on hassu paikka sille, mutta näin se on aina mukana.

Avaruushuopa.

Huulirasva. Huulet voivat kipeytyä todella pahasti ja pilata muuten hyvän retken. Huulirasva on hyvä laittaa hiertymien päälle.

-Yleisside.

-Sideharso.

-Karjakkoteippi. Eläinlääkäreiden suosima itseensä kiinnittyvä joustava teippi, loistava nyrjähtäneisiin nilkkoihin. Suosittelen.

Punkkipihdit ja pinsetit.

-Puolustusvoimien ensiside. Isompaan naarmuun. Vähän isompi paketti, mutta tarpeellinen.

-Roudariteippi. Korvaamaton mikäli joku raaja pitää saada sidottua nopeasti liikkumattomaksi esim: sijoiltaan mennyt hartia.

-Joustavaa sidettä.

-Kreppiside.

-”Leikkauspussi”. Steriilit leikkaushanskat, skalpellin terä sekä haavan ompelusetti. En suosittele haavojen ompelua retkeilyoloissa, mutta joskus sairaala voi olla todella kaukana. Tutustu aiheeseen huolellisesti etukäteen.

-Kolmioliina. tarkoitettu murtuneen käden kantoon, mutta voidaan käyttää muuhunkin.

Kaikki tämä mahtuu siististi EA-laukkuun.

Kun kokoat oman laukkusi aloita tärkeimmillä ja sovella siitä eteenpäin. Haavojen puhdistus ja pienien naarmujen paikkailu on yleisin toimenpide mihin joutuu, mutta joskus hätä voi olla monimutkaisempi. Siksi suosittelen, että valitset tuotteita, jotka ovat monikäyttöisiä. Teipit ovat helppoja käyttää myös jos joudut paikkaamaan itseäsi. Valitse tuotteet huolella, ja katso, että niiden pakkaukset ovat mahdollisimman kestäviä etteivät ne hajoa laukun sisällä.

Tom

Käyttökokemuksia Fenix BT-10 -lampusta / Eero H, loppuraportti

Haimme Facebookissa Fenix BT10 -pyörälampun testaajia, ja saimme paljon hyviä hakemuksia. Tässä Eero Honkalan loppuraportti lampusta. Lue myös Eeron ensimmäinen raportti.

Nyt on Fenixiä käytetty niin pitkään, että kuva lampun kyvyistä synkässä syysmetsässä on muodostunut.

Pyorälamppu Fenix bt10 valokeila täydellä teholla

Pyorälamppu Fenix bt10 valokeila täydellä teholla

Alkuun muutama huomio paristokestosta. Kuten joku toinenkin testaaja oli huomioinut, kylmä keli aiheuttaa sen ettei lampun elektroniikka anna ottaa täyttä aikaa täyttä hyötyä paristoista, vaikka ne olisivat aivan uudet. Hommasin vasta muutama päivä sitten itselleni tehokkaat akkuparistot, joten niiden kylmäkestosta en osaa sanoa. Mielenkiintoinen huomio kuitenkin oli se, että silmämääräisesti tarkasteltuna kirkkain valoteho näytti jopa hivenen kirkkaammalta akkuparistoilla, kuin tavallisilla uusilla.

Fenix BT10

Fenix BT10

Sitten itse valaisimesta ja sen käytettävyydestä. Kuten jo aiemmin todettua, on valaisimen asentaminen helppoa. Käyttäminen on erittäin helppoa ja edellisen käytetyn valotehon muisti on näppärä, kun ei tarvitse aina kierrättää kaikkia moodeja läpi saadakseen sen tehokkaimman valon.

Valoteho on pimeään ja märkään syysmetsään riittävä, silloin kun on käytössä se tehokkain tila. Edellinen tila riittää hyvin perus poluajeluun ja siirtymille, mutta teknisempään maastoon sillä ei oikein ole asiaa, kun kaikkia juuria ja kiviä ei enää pienemmällä teholla näe. Kun lumi lopulta suvaitsee jäädä maahan, tilanne paranee näkyvyyden osalta oletettavasti aika paljon.

Yhteenvetona lyhyesti; Fenix BT10 on helppokäyttöinen, varsin hyvin valaiseva ja rakenteeltaan vakuuttava. Lisää valotehoa kaipaavalle on sitten tarjolla BT10:n isoveli BT20, josta lumeneita irtoaa vähän yli tuplat!

Video ei kerro ihan koko totuutta, kun kameran fokus taitaa kiinnittyä tuohon kaukovalon kirkkaampaan pisteeseen, ihmissilmä osaa paremmin hyödyntää valokeilan koko aluetta.

Käyttökokemuksia Fenix BT-10 -lampusta / Eero T, loppuraportti

Haimme Facebookissa Fenix BT10 -pyörälampun testaajia, ja saimme paljon hyviä hakemuksia. Tässä Eero Tolosen loppuraportti lampusta.

Fenix BT10 -lamppu on mainion oloinen, helppo kiinnittää, kestävän tuntuinen ja erittäin helppo käyttää myös hanskat kädessä. Niin sanottu kaksoisvalokeila on hyvä, vaikka olisihan hyvä valokeila ollut myös leveä spotti ja silti hyvä hajavalo. Mutta pyöräilyyn oikein mainio valokeila.

Fenix BT10 -pyörälamppu

Fenix BT10 -pyörälamppu

Johtoa on tarpeeksi, mutta liitokset eivät ansaitse kehuja. Lumilight-otsalamppua jo vuoden käyttäneena suosittelen ottamaan mallia kyseiseltä merkiltä liitoksien toteutukseen. Patterin kesto on patterikäyttöiselle lampulle hyvä, olisin voinut olettaa virran loppuvan nopeamminkin. Tosin pakkasella patterit valetyhjenevät eivätkä pyöritä lamppua täydellä teholla, mutta minä niin sanotusti annan sen pattereille anteeksi. Lamppua olisikin parasta pyörittää 18650 lion -akuilla.

Olen tykännyt käyttää lamppua, ja aion käyttää sitä jatkossakin pyöräilessä. Koloisille teille yritän saada liitokset pitäviksi teipillä, mutta tähän mennessä ongelman havaittuani olen ajellut suosiolla tasaisemmilla alustoilla.

Käyttökokemukset Fenix BT-10 -pyörälampusta / Helka, loppuraportti

Haimme Facebookissa Fenix BT10 -pyörälampun testaajia, ja saimme paljon hyviä hakemuksia. Tässä Helkan käyttökokemuksia ja loppuraportti lampusta.

Nyt Fenix BT10 on ollut jo kuukauden verran käytössä, joten käyttökokemusta on kertynyt enemmän. Lamppu tuntuu laadukkaalta ja kestävän oloiselta, joten uskon sen säilyvän käyttökelpoisena pitkään.

Fenix BT10 -pyörälamppu

Fenix BT10 -pyörälamppu

Mietin edellisessä raportissani hukutanko tai rikonko kumilenkit, joilla valo kiinnitetään ohjaustankoon – huoli oli turha, lenkki on pysynyt ehjänä ja hyvin matkassa mukana. Kumilenkillä lampun kiinnittäminen on tosin melko hankalaa, hanskat kädessä jopa mahdotonta.

Valaistusmoodin vaihtaminen nappia painamalla onnistuu hanskat kädessä hyvin. Nappia voisi vielä kehittää niin, että vihreä valo muuttuisi punaiseksi, kun akku on loppumaisillaan. Nyt sain yhden matkan ajaa pimeässä, kun edellisellä kerralla valo oli täysin kirkas ja seuraavalla käyttökerralla akku olikin ihan tyhjä. Akun kesto on mielestäni ihan ok, kunhan on ladattavat AA-akut, paristoilla valon käyttö olisi aika kallista. Tänne Helsinkiin ei ole vielä tullut pakkasta, joten en osaa sanoa, hiipuuko akku kylmässä nopeammin.

Sateessa Fenixin kanssa on ajeltu ja hyvin toimi: lamppu ei kärsinyt kosteudesta ja valaisi riittävästi. Valokeilan kokoa ei voi säätää, mutta valon voimakkuuteen on kolme vaihtoehtoa. Pimeällä polulla ajaessa valoläikkä on välillä tuntunut vähän pieneltä, ja jokunen kuoppa on jäänyt huomaamatta. Valaistuksen voimakkuuden säätö ei ole tuntunut kovin tarpeelliselta: mitä enemmän valoa sen parempi – hyvin valaistuilla osuuksilla itse näyn varmasti jo rungossa kiinteästi kiinni olevan ledvalon ansiosta. Toki pidemmällä matkalla pienempi teho voi olla hyödyllinen akun säästämisen takia.

Pohdin, tulisiko hyvän valon ansiosta ajettua enemmän, ja valitettavasti vastaus on kieltävä. Kilometrini kertyvät lähinnä lyhyillä matkoilla Helsingin keskustan tuntumassa, ja näin hyvin valaistuille teille Fenixin kiinnittäminen on tuntunut hieman työläältä. Hankalan kumilenkin lisäksi vielä akkupaketin virittely väärin mitoitetulla tarranauhalla, ja valon irrottaminen määränpäässä, jotta arvokas valo ei joutuisi pitkäkyntisen haltuun, on vaikuttanut ettei lampulle ole ollut suurempaa käyttöä. Joten keskustassa pärjään kevyemmällä, aina mukana olevalla ledvalollakin. Mutta sitten saakin olla pimeällä puistopätkällä aika pulassa, kun ei näe tietä edessään! Fenixin valotehon ehdoton etu on myös se, että minut havaitaan paljon paremmin ja sekä jalankulkijat että autoilijat antavat usein paremmin tietä!

Fenix BT10 -pyörälamppu

Fenix BT10 -pyörälamppu

Paljon kiitoksia hyvästä valosta! 🙂

Käyttökokemuksia Fenix BT-10 -lampusta / Eero H

Haimme Facebookissa Fenix BT10 -pyörälampun testaajia, ja saimme paljon hyviä hakemuksia. Tässä Eero Honkalan ensimmäiset käyttökokemukset lampusta.

Ensipuraisu Fenix BT10 polkupyörävalaisimesta.

Fenix BT-10 -pyörälamppu

Fenix BT-10 -pyörälamppu

Pakkauksesta paljastui hyvin asiallisen näköinen ja tuntuinen valaisin, tuttua Fenix laatua.

Pikainen käyttö- ja asennusohjeisiin tutustuminen, valaisimen sekä asennusosien kunnon silmämääräinen tarkastelu ja paristot sisään. Paristokotelon sulkeminen on saanut aiemmissa raporteissa kritiikkiä, mielestäni sitä ei voi ilman voimankäyttöä laittaa väärin kiinni, joten minulta ei miinuksia siitä vaiheesta. Sen sijaan miinuksen saa paristokotelon +- merkintöjen äärimmäisen pieni koko, ne voisivat olla suuremmallakin, vaikka sitten siellä pariston kolon yläreunassa.

Plusmerkkisen arvosanan valaisin saa asennuksen helppoudesta. Paristokotelon pussukan remmi on riittävän pitkä myös maastopyörän paksuun runkoputkeen kiinnitettäessä ja tankokiinnike kuminauhoineen on riittävän yksinkertainen ja nopea asentaa, mutta samalla riittävän tukeva pitämään valaisimen kunnolla paikallaan kovemmassakin menossa.

Ensimmäinen ajotesti oli pikainen ajelu pyörätiellä illan pimennyttyä. Pyörätie oli musta ja märkä, sekä katuvalot olivat jo luonnollisesti päällä. Näissä mille tahansa valaisimelle haastavissa olosuhteissa BT10 suoriutui tyydyttävästi. En kokenut mitään suurta valaistumista, mutta näin pyörätien hyvin ja tulin varmasti nähdyksi. Painikkeen käyttö onnistuu helposti myös paksummalla syys-ajohanskalla.

Tässä testissä, kuten jo sisällä valaisimella seinään osoitellessa, ihmettelin ”lähivaloalueen” pienuutta, BT20-valasimen mainosvideossa kun tuo lähivalo on selkeä ja leveä, tässä valaisimessa lähivalossa on pieni kirkkaampi piste laajemman lähihajavalon alueella. Kävin myös paikallisessa Tampereen Partioaitassa katsomassa heidän BT10 demo-valaisintaan ja siinä oli täsmälleen samanlainen valokuvio kuin omassa testivalaisimessani. Lieneekö linsseissä ja/tai heijastimissa sitten jotain eroa tämän ja ”isoveljen” välillä.

”Kaukovalo” sen sijaan on varsin hyvän muotoinen ja näyttää selkeästi riittävän pitkälle. Kauemmas ei myöskään siroa häiritsevää hajavaloa, vaan kaukovalo ansaitsee selkeän plusmerkin. Vaimoni kokeili myös valaisinta työmatkallaan pyörätieolosuhteissa ja teki valokuviosta ja käytettävyydestä näissä olosuhteissa suurin piirtein samat huomiot kuin minä.

Toinen kunnon testi valaisimelle ja varsinkin sen kiinnityksen tukevuudelle oli paikallisen Polkupyöräilyseura Kaupin Kanuunoiden jokaviikkoinen torstailenkki. Lähdin lenkille koeajamaan valaisinta siihen itselleni ominaiseen pyöräily-ympäristöön eli maastoon. Mukanani oli myös kypärään kiinnitettynä Fenix HP11, jos BT10 olisi vaikka imaissut kaiken virran paristoista aiempien testien ja tämän lenkin yhteisvaikutuksesta. Testivalaisin kuitenkin suoriutui tästä lähes parituntisesta lenkistä viileissä ja märissä olosuhteissa kiitettävällä arvosanalla. Käytin valaisinta melkein puolitoistatuntia yhtä mittaa täydellä teholla, eikä vielä tapahtunut mitään silmin havaittavaa himmenemistä valotehossa, joten lupaus reilun parintunnin paristokestosta tuntuu uskottavalta.

Maasto-olosuhteissa valaisimen teho ja valokuvio toimi oikein hyvin, ainoastaan muutamassa nopeavauhtisessa teknisessä alamäessä kypärään kiinnitetty HP11 tuli tarpeeseen, kun oli tärkeää nähdä sinne mihin katsoo, kun BT10 oli kiinnitettynä ohjaustankoon.  Seuraavassa raportissa kerron sitten miten BT10 käyttäytyy kypärään kiinnitettynä.Kokonaiskuva valaisimesta omaan käyttööni on siis positiivinen, syksy antaa haasteita valotehon riittävyydelle, mutta lumen tultua voi jopa pykälää pienempi teho riittää ihan polkuajeluunkin.

Käyttökokemuksia Fenix BT-10 -lampusta / Eero T

Haimme Facebookissa Fenix BT10 -pyörälampun testaajia, ja saimme paljon hyviä hakemuksia. Tässä Eero Tolosen ensimmäiset käyttökokemukset lampusta.

Fenix BT10 -lamppu on tuntunut hyvältä käyttää, ja vaikuttaa kestävärakenteiselta. Lamppua on ollut helppo käyttää myös hanskat kädessä. Kiinnitysosat olivat riittävät, ja lamppu oli helppo asentaa pyörään. Paristokäyttöisen lampun ongelma on valotehon heikkeneminen pakkaskelillä, ja se näkyi myös tässä lampussa.

Fenix BT-10 -pyörälamppu

Fenix BT-10 -pyörälamppu

Fenix BT-10 -pyörälamppu

Fenix BT-10 -pyörälamppu

Lampun suurin valoteho saisi minun mielestä olla 500 lumenin luokkaa (toim. huom. BT20-lampussa valoteho 750 lumenia), mutta BT-10 -lampun 350 lumenin valovoimalla näkee myös tarpeeksi hyvin. Lampulla näki ajaa normaaleissa keliolosuhteissa, kolot ja urat erottuivat tiestä.

Lampun kiinnitysosat ovat riittävät, mutta otsapannan toimintaideaa en vielä ole hoksannut. Aivan kuin siitä puuttuisi jokin solki. Lampussa ihmetytti myös se, että se ei toiminut ilman jatkojohtoa, nimittäin ilman jatkojohtoa liitos oli todella huonosti pitävä eikä antanut siten virtaa. Johtojen liitos ei lukittaudu, ja kolosella tiellä antoi periksi. En tiedä onko kyseessä sitten valmistusvirhe vai suunnitteluvirhe, mutta ehdottaisin että johtojen liitokset kannattaa tehdä jämäkämmiksi, jotta se ei anna periksi. Eli liitoksen takia lamppu oli kolosella tiellä tarpeeton.