Vibram Fivefingersit mukana kesän seikkailuissa

Keväällä kirjoitin ensitunnelmia Vibram Fivefingerseistä. Nilkan nyrjäyttäminen kiipeilyssä Ahvenanmaalla aiheutti valitettavan tauon Vibrameiden käyttöön kesän alussa, mutta lopulta Vibramit näyttivät kesän aikana kyntensä paitsi työkenkinä, myös Lofoottien kiipeilyreissussa sekä kotimaan melontaretkillä.

Kun sain kesäkuussa jättää nilkasta lastan pois, ja pahin turvotus oli hävinnyt, aloin taas käyttää Vibrameita töissä. Aika pian jalat tottuivatkin niiden jokapäiväiseen käyttöön. Työkenkinä Vibramit ovat mahdottoman mukavat, ja työpäivän aikana jalat saavat sopivasti treeniä, kun tulee oltua jalkojen päällä ja otettua paljon askeleita.

Vaikka olin pitänyt kenkiä töissä pari viikkoa päivittäin, silti eräänä päivänä tekemäni vajaan tunnin kävelylenkki + yhteensä vajaan kilometrin kevyt hölkkääminen tuntuivat jaloissa monta päivää nilkkojen ja pohkeiden väsymyksenä. Varsinaista juoksulenkkiä en ole vielä Vibrameilla juossut. Suunnittelin juoksevani Hämeenlinnassa Vanajaveden rantoja kulkevan rantareitin, mutta nyt taidan vaihtaa tuon tavoitteen nykyisen kotikaupunkini Tampereen Kaupissa kulkevaan Kuntokolmoseen. Katsotaan miten käy.

LOFOOTEILLA

Eggumin kalliolla, joka pysyy kuivana sateesta huolimatta.

Henningsvaerin kylää.

Lofoottien saariryhmä Norjan luoteisrannikolla tarjoaa satoja eripituisia kalliokiipeilyreittejä hyvällä graniitilla ja merinäkymillä. Vibrameita käytin Lofooteilla lähestymiskenkinä, joilla kävellään kiipeilyreitille ja takaisin. Kiipeämisen ajan lähestymiskenkiä kannetaan repussa. Vibrameiden iso plussa lähestymiskenkinä on se, että ne eivät paina repussa juuri mitään, ja ne vievät hyvin vähän tilaa.

Lofooteilla monelle reitille lähestyttiin avokallioita ja kivilouhikoita pitkin, ja Vibrameiden tarjoama hyvä tuntuma alustaan teki kulkemisesta rennompaa ja turvallisempaakin. Mutaisilla alamäkipoluilla Speedini tuntuivat välillä liukkaalta, koska niiden pohja on melko sileä. Speedeillä kuitenkin pärjäsi Lofoottien maastoissa, mutta Treksport tai joku muu maastokäyttöön suunniteltu malli olisi vielä mukavampi tuollaisessa käytössä.

Sallan Treksportit olivat elementissään Lofoottien poluilla ja kallioilla.

Lofoottien pääkaupungin Svolvaerin yläpuolella vihreässä rinteessä törröttää terävä kalliopiikki, joka on nimetty Svolvaergeitaksi eli ”vuoheksi”, koska sen huipulla on kaksi kivitornia aivan kuin vuohen sarvina. Huipulle kiivettiin ensimmäisen kerran vuonna 1910, ja tiettävästi noin 1930 joku sai idean hypätä huipulla tornilta toiselle. Svolvaergeitalle kiivettävät reitit huipentuvat siis jonkin verran päättäväisyyttä vaativaan hyppyyn, mutta jos hyppääminen ei tunnu hyvältä idealta, sitä ei ole pakko tehdä. Muutama vuosi sitten toisesta tornista romahti pala pois siitä kohdasta, johon laskeudutaan, eli nykyään hyppy on hieman entistä haastavampi.

Kiipesimme Svolvaergeitan paljon kehutun 130 metriä pitkän Forsida-reitin, jonka ensinousu on tehty vuonna 1947.

Sanna Forsida-reitillä.

Sami hyppää.

Välillä Lofootit ”hellivät” meitä muutaman päivän myrskyllä, jonka voimasta leirintäalueella meni useita heikompilaatuisia telttoja rikki. Fjällrävenin Akka ja Singi -telttamme selviytyivät myrkystä kiitettävästi. Myrsky laantui sopivasti niin, että meillä oli vielä pari päivää jäljellä ja niin meille avautui mahdollisuus yrittää Presten-vuoren Vestpillaren-reittiä. Kyseessä on todellinen Lofoottien klassikkoreitti, jota olin katsellut jo kahdella edellisellä Lofoottien reissulla, mutta silloin sen yrittämiseen ei tullut tilaisuutta. Nyt lähes kymmenen vuotta sitten syntynyt haave toteutui.

Lähdimme reitille vasta iltapäivällä, koska aamu oli ollut sateinen. Myöhäinen lähtö ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä kesällä Lofooteilla riittää valoa. Kiipesimme läpi yöttömän yön ja kävelimme alas vuoren huipulta aamuyön valoisina tunteina.

Presten. Vestpillaren-reitti kulkee isojen kattojen oikealla puolella.

Edellämme kiipesi ruotsalainen köysistö.

Vestpillarenin yhdeksäs köydenpituus.

VIBRAMEILLA VESILLE

Hämeenlinnassa toimii mainio melontaseura Vanajaveden Vesikot. Keskustan tuntumassa sijaitsevassa vajassa ”Vesikkolinnassa” on hyvä valikoima kajakkeja, joita jäsenet voivat käyttää. Melontaharrastuksen aloittaminen on tehty todella helpoksi, ja aloittelijat perehdytetään seuran viikkomelonnoissa melonnan tekniikkaan ja turvallisuusasioihin.

Vibramit osoittautuivat erinomaisiksi melontajalkineiksi. Ensimmäisillä melontakerroillani pidin tavallisia lenkkareita jalassa, jolloin jalat puutuivat, koska en pystynyt kunnolla liikuttelemaan jalkoja kajakin ahtaassa jalkatilassa. Vibrameissa jalat sen sijaan mahtuvat kajakkiin hyvin.

Moni meloo varsinkin kesällä paljain jaloin tai vaihtaa melontatossut jalkaan melonnan ajaksi. Kun menee Vibrameilla melontavajalle, ei tarvitse vaihtaa erikseen tossuja melontaa varten tai ottaa kenkiä pois melonnan ajaksi. Rantautuminenkin on mukavampaa kuin paljain jaloin, kun Vibramit suojaavat jalkapohjia rannan teräviltä kiviltä ja muilta ikäviltä asioilta

Ensi vuonna Vibrameista on tulossa vesiurheiluun suunniteltu malli, joka on päällystetty neopreenilla.

Mainokset

Kuutamokiipeilyä ja liekitöntä retkikokkausta Repovedellä

Repoveden kansallispuisto valittiin tänä vuonna vuoden retkikohteeksi, eikä suotta. Kansallispuistossa on vieri vieressä hienoja kohteita ja maisemia. Kiipeilijöitä Repovedelle houkuttelee Olhava, yksi kansallispuiston tunnetuimmista kohteista. Kaakkureiden asuttamasta Olhavanlammesta nousee lähes 40-metrinen seinämä täynnä upeita kiipeilyreittejä, jotka kulkevat pitkin kallion halkeamia tai seurailevat tasaiselta seinältä löytyviä pieniä listoja. Kalliosta on aikoinaan lohjennut laatta, josta on muodostunut sopivasti pieni saari kiipeilyreittien alapuolelle. Saarella kiipeilijä solmii köyden valjaisiin ja vaihtaa jalkaansa kiipeilytossut.

Liidaava kiipeilijä laittaa kallion halkeamiin ja koloihin välivarmistuksia, kuten pieniä metallikiiloja, joiden kautta köysi kulkee. Köysistön jälkimmäinen kiipeilijä kerää varmistukset mukaansa. Ylhäällä voidaan kätellä köysitoveria onnistuneen nousun kunniaksi.

Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Olhava tarjosi yhden erikoisimmista kiipeilykokemuksistani. Istuessamme nuotiolla lauantain ja sunnuntain välisenä yönä metsän ylle nousi ”superkuu”. Täysikuu oli tuona yönä erityisen kirkas ja valaiseva, koska kuu oli kiertoradallaan mahdollisimman lähellä maata. Superkuu valaisi Olhavanlammen ja kallion aavemaisella valollaan niin hyvin, että Kantti-reitin kiipeämistä kuun valossa oli mahdotonta vastustaa. En kuitenkaan tohtinut lähteä liidaamaan reittiä, vaan päätin kiivetä turvallisemmin yläköydellä.

Superkuu. Kuva: Perttu Prusi

Valmistautumassa kuutamokiipeilyyn. Kuva: Perttu Prusi

Otsalamppu oli mukanani varmuuden vuoksi, mutta sitä en tarvinnut, sillä superkuun valo riitti kuin riittikin kiipeilyyn. Kallion pienistä epätasaisuuksista lankesi varjoa sen verran, että käsille ja jaloille löytyi tarvittavat otteet. Kantti tarjoaa aina hienon kiipeilykokemuksen, mutta tällä kerralla tunnelma reitillä oli jotain ainutlaatuista.

Arno Suuressa leikkauksessa. Ulkokulmassa kulkee Kantti.

Liekitön keitin Trekmates Flameless

Mukanani Olhavalla oli testattavana Trekmatesin Flameless retkikeitin, joita on myynnissä kaikissa Partioaitan myymälöissä sekä verkkokaupassa. Keitin saa lämpönsä kertakäyttöisestä lämpötyynystä, joka kuumenee, kun sen päälle kaadetaan tilkka vettä. Keittimen käyttäminen on helppoa ja yksinkertaista. Lämpötyyny laitetaan muoviastian pohjalle ja sen päälle kaadetaan vettä. Lämmitettävä ruoka tai vesi laitetaan metalliastiaan, joka asetetaan puolittain muoviastian sisään. Hetken kuluttua lämpötyynyssä käynnistyy kemiallinen reaktio, ja se alkaa lämmittää metalliastian pohjaa.

Lämpötyynyjä on kahta eri kokoa. Pienempi tyyny (High power) riitti valmistamaan kaksi annospussia Elovenan pikapuuroa aamupalaksi. High power tyynyn teho riitti myös pakastekuivatun retkiruuan lämmittämiseen. Ruoka tosin valmistui hitaammin kuin perinteisillä keittimillä. Puuron valmistumiseen kului reilu kymmenen minuuttia ja retkiruoka valmistui parissakymmenessä minuutissa. Isommalla Super power lämmitystyynyllä pystyin kiipeilypäivän päätteeksi lämmittämään ruokakaupasta ostetun kahden hengen valmispasta-aterian (keittoaika norm. 8 min) al denteksi. Ruuan voi syödä suoraan keittimen metalliastiasta ilman ”kattilasta syömisen tuntua”, ja ruoka pysyy lämpimänä koko syömisen ajan, koska lämpötyyny on lämmin vielä syömisen aikana.

Trekmatesin liekittömästä keittimestä ei ehkä ole perinteisten retkikeitinten korvaajaksi pitkillä vaelluksilla, mutta lyhyillä reissuilla ja päiväretkillä tai ulkoilupäivän lomassa sillä valmistaa näppärästi lämpimän ruuan. Keitin ei vie paljon tilaa repussa, se kun on käytännössä pelkkä kannellinen rasia. Lämpötyynyt kulkevat keittimen sisällä, mutta lisäksi sinne voi pakata vaikka eväsleivät.

Keittimestä tulee hetkeksi pieni haju, kun lämpötyynyn reaktio käynnistyy, mutta koska liekittömästä keittimestä ei tule palokaasuja, sitä voi käyttää sisätiloissa tai teltassa. Myrskyn yllättäessä voi siis valmistaa ruuan teltan suojassa makuupussissa makoillen. Keitin onkin omiaan huonossa kelissä tai muuten sellaisissa olosuhteissa, joissa kaasu-, sprii- tai bensakeittimen käyttäminen on hankalaa tai mahdotonta.

Partioaitoista löytyy myös Trekmatesin 350 ml:n muki, joka on varustettu kannella ja neopreenisuojuksella. Mukissa käytetään pienempiä High power lämpötyynyjä ja siinä voi valmistaa kuuman juoman tai vaikka Lämmin kuppi -keiton.

Ski mountaineering

Kevät = parasta aikaa alpeilla. Ylhäällä voi hyvällä tuurilla laskea puuteria ja alhaalla laaksossa kiivetä kalliota. Alppikiipeilyreitit eivät ole olleet parhaassa mahdollisessa kunnossa tänä keväänä, joten pääasiallisesti tuli käytyä hiihtämässä ja kalliota halaillessa. Se on erikoinen homma, että sitä voi käydä laskemassa melko haastavan mäen ja se pelottaa vähemmän kuin köydellä kallion kiipeäminen. Hyvän ystäväni sanoja lainaten: ”Miten susta voi lähtee noin korkea ääni” . Hah, en tiedä mutta sen tiedän että mikään ei ole pelottavanpaa kuin tippuminen.

Makiaa hommaa.

Tässä muutama video parista hienosta päivästä. Olen niin lahjakas kirjoittaja, että on ehkä parempi katsoa noi videot niin pääsee paremmin hajulle mitä tää on.

Kiitos mikulle vielä hienoista päivistä . Ens vuonna lisää.